2006
Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
[muokkaa]
Porissa tapahtuu
- Pori eli hurmoksessa kun Ässät saavutti hopeaa SM-liigassa.
- 18-19.7.2006 ensimmäisen kerran järjestetty SuomiAreena keräsi Poriin heinäkuussa Suomen poliittisen eliitin, talouselämän johtoa ja monet yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvat asiantuntijat. Ohjelmaa näytettiin MTV3 kanavalla.
- Vares 2 -elokuvaa kuvataan Porissa kuukauden ajan kesällä.
- Karjarantaan entisen teurastamon alueelle rakennetaan lujaa vauhtia uusia kerrostaloja. Teurastamon vanha tiilinen piippu kaadetaan.
- Reposaaressa päätetään järjestää loma-asuntomessut vuonna 2008. Telakka-alueen siivoustyöt käynnistyy vaikka Perinnevenetelakka sitä vahvasti vastustaa ja tekee asiasta valituksen oikeuteen.
- Sinebrycoff ilmoittaa lopettavansa Karhun pullotuksen Porissa vuoden loppuun mennessä. Asia on esillä laajalti Porilaisissa medioissa.
- Pori ehdottaa Ulvilan kaupungille palvelujen yhteenliittämistä.
- Porin kaupungin itäiset ja pohjoiset kaupunginosat yhdistävä Lukkarinsilta valmistuu syksyllä ja avataan juhlallisesti Porin päivänä
[muokkaa]
Uutisissa
- Suomi voittaa ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailut ennätyspisteillä.
- Lordi-huuma.
- Ennätyksellisen kuiva ja kuuma kesä Suomessa.
Lukkarinsilta valmistui. |
