Fredrik Frans Wallenstråle

Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista

Upseeri (amiraalikapteeni) Fredrik Frans(iskus) Wallenstråle, syntynyt 30.1.1771 Tukholmassa Ruotsissa, avioitui ja muutti vuonna 1805 Suomeen. Toimi nk. verokauppiaana, tehtaanomistajana ja vaikuttajana Porissa, Lyttylän kartanon ja ratsutilan isäntä, Lyttylän Varvin omistaja ja laivanvarustaja. Vanhemmat: Kuninkaallisen kanslian virkamies, kanslianeuvos Fredrik Ulrik Wallin, aateloituna Wallenstråle, ja Märta Silfverstedt. Isoisä: Hovisaarnaaja ja piispa.

Wallenstråle oli mennyt jo 9-vuotiaana armeijaan ja 14-vuotiaana lähtenyt Ruotsin Itä-Intian komppanian laivalla ensimmäiselle matkalleen Intiaan ja Kiinaan perehtyäkseen vieraisiin maihin, merenkulkuun ja kaupankäyntiin. Seuraavina vuosina hän teki useita matkoja ja tutustui niiden välillä Göteborgissa muutamiin englantilaisiin ja ruotsalaisiin henkilöihin, joista myöhemmin tuli puutavaramiehiä ja sahanomistajia.

Tälle vuonna 1806 kaupunkiin muuttaneelle Ruotsin meriväestönhallituskunnan kapteenille myönnettiin 11.9.1806 veroporvarioikeus (josta hän sanoutui irti vasta vuonna 1856). Syyskuussa edellisenä vuotena hän oli avioitunut Noormarkun säteritilan silloisen omistajan, suomalaisen kenraaliadjutantin, vapaaherra Carl Constantin de Carnallin ja puolisonsa Ulrika Charlotta Bernströmin tyttären Catharina Maria Charlottan (syntynyt 18.11.1787) kanssa. Wallenstrålen appi eli puolison isä oli vuonna 1793 nimitetty Kajaanin pataljoonan komentajaksi ja sai kenraaliadjutantin arvonimen erotessaan vuonna 1796 armeijasta. Hän lienee saanut kruununmaita palkkioksi urhoollisuudestaan sodassa. Myötäjäislahjaksi nuoripari sai de Carnallilta Lyttylän kartanon. Kartano sijaitsi alunperin vuoteen 1850 kruunun maalla, mutta Wallenstråle osti omakseen tilan kartanoineen kruunulta ja myöhemmin vielä lisää maata "itsellisten" talonpoikien omistamista, muinoin uudisraivatuista tiloista. Wallenstråle alkoi toimia vuonna 1807 Porissa nk. verokauppiaana ja hänestä vähitellen tuli kaupungissa merkittävä vaikuttaja sekä uranuurtaja puutavaran vientikaupassa.

Kaupungin kauppiaiden keskuudessa herätti arvostelua Wallenstrålen omalaatuinen asema nk. verokauppiaana (kontingenthandlande) ja hänen oleskelunsa tavallisesti kaupungin ulkopuolella maaseudulla. Aatelisilla oli siihen aikaan ritariston ja aatelisten etuoikeuksien 16.10.1723 mukaisesti oikeus erityistä maksua, apuveroa eli "kontingenttia", vastaan harjoittaa porvarillista liikettä sekä he olivat muuten vapaita kruunun ja kaupungin veroista. Näin kapteeni Wallenstrålesta oli tullut ns. veroporvari kaupunkiin, samoin kuin myöhemmin mm. Carl F. Rosenlewistä ym aatelissukujen jäsenistä.

Täällä käytiin vuosina 1808-1809 Suomen sotaa, jonka jälkeen olot tasaantuivat ja Suomeen saatiin Venäjältä autonomia. Wallenstråle oli saanut apeltaan asuttavakseen Lyttylän kartanon, jonka rantaan hän vuonna 1812 perusti Lyttylän Varvin (laivaveistämön) ryhtyen rakentamaan laivoja ja hankkimaan puutavaran ostopaikkoja. Aluksi Wallenstrålella oli aluksinaan 96-lästinen priki "America" ja 65-lästinen kuunari "Norden". Lyttylässä rakennettiin vuonna 1813 kaksi suurta prikiä, 123-lästinen "Orpheus" ja 110-lästinen "Eurydice". Siihen aikaan kaupungilla ei vielä ollut laivaluettelossa yhtään "laivaa", oli vain prikit, kuunarit ja kaljaasit. Vuonna 1814 oli Wallenstrålella jo fregattikin, noin 150-lästinen "Wilhelmiina" ja lisäksi vuonna 1815 104-lästinen priki "Juno".

Kateuden aihetta riitti, sillä kaupungin muut kauppiaat eivät osanneet ajatella muuta kuin perinteisiä yhteyksiä Ruotsiin ja Saksaan vieden lehtereitä, parruja ja tervaa sekä tuoden kulutustarvikkeita ja Saksan rihkamaa. Samaan aikaan Wallenstrålen laivat veivät lastinsa erikoislisensseillä Englantiin ja purjehtivat sieltä Espanjaan noutamaan tärkeää Välimeren suolaa. Jo vuonna 1814 hänen prikinsä "Eurydice" toi näin suolalastin. Myöhemmin alkoivat muut kauppiaat jatkaa tätä kauppaa hänen viitoittamaansa suuntaan. Alettiin rakentaa sahoja eripuolille maaseutua kaupungin kauppa-alueelle puutavaran saamiseksi vientiin. Puutavara kuljetettiin ulkomaille kauppiaiden omilla laivoilla, koska tapulivapaus-etuoikeuden vuodelta 1765 mukaisesti ulkomaisten laivojen ei ollut lupa laskea kaupungin satamiin. Kauppalaivastosta tulikin kaupungin kunnia ja ylpeys. Näin Wallenstrålella oli ollut suuri vaikutus koko kaupungin kehitykseen ja kaupan kasvuun.

Wallenstråle aikoi vuonna 1812 perustaa myös "sokuritehtaan" ja sai siihen etuoikeuden 14.3.1812. Komea kivirakennus tehtiin silloisen Kirkkotorin laidalle, mutta sokeritehdasta ei koskaan käynnistetty, vaan Wallenstråle vuokrasi sen varastomakasiiniksi kruunun verojyville. Rakennus pelastui vuoden 1852 Porin palolta ja muutettiin myöhemmin oluttehtaaksi.

Laivanvarustaja Wallenstrålen arvostuksesta lienee johtunut, että keisari (tsaari) Aleksanteri I oli hänen vieraanaan käydessään Porissa vuonna 1819 Suomen matkallaan. Tämä Aleksanteri I, Paavali I:n poika, oli Venäjän hallitsijana vuodesta 1801 ja juuri hän vuonna 1809 Porvoon valtiopäivillä lupasi Suomelle autonomian vuosien 1772 ja 1789 Ruotsin hallitusmuodon mukaisena. Wallenstråle kertoi vierailusta kirjeissään mm, että heidän huoneistossaan oli vain yksi peili, kun kustavilaisen tyylin mukaisesti niitä yleensä oli monta seinien koristeena, ja koivuhuonekalut eikä ajan tavan mukaan mahonkiset sekä vierashuoneessa maalattu puinen nelikynttiläkruunu. Wallenstrålen mukaan keisari oli sanonut hänen vaimolleen: "Te asutte sangen mukavasti ja teillä on hauskat huoneet." Seuraavassa yöpymispaikassa Raumalla korkean vieraan kerrotaan sanoneen Rehbinderille: "Miksette järjestänyt yöpymistä Wallenstrålen luokse? Siellä oli kaikki niin säädyllistä, huoneet hauskat ja isäntäväki siivoa."

Wallenstråle noudatti aina vanhanajan suomalaisen porvarin ja kauppiaan yksinkertaisia elämäntapoja, ehkä myös hänen kurinalaisesta sotilaskoulutuksestaankin johtuen. Hän oli myynyt Ruotsista tuomansa kiesitkin (hyvällä hinnalla) kunnostaen tilalle nelipyöräisistä kärryistä talonpoikaisvaunut, joilla ajoi vaimonsa kanssa tämän isän luo vierailuille Noormarkkuun. Myöhemmin vierailutkin saivat jäädä, ettei kallista aikaa kuluisi turhaan. Aamuisin Lyttylän talossa herättiin varhain jo klo 3-5 aikoihin ja iltaisin isäntä istui tilikirjojensa ääressä myöhään klo 23 asti. Wallenstrålen menestykseen vaikutti suuresti hänen toimeliaisuutensa ja hyvät liikemiestaitonsa yhdistettyinä asemaansa nähden vaatimattomiin elämäntapoihin.

Tupakkatehdas, etuoikeutettu jo vuonna 1761, oli siirtynyt kapteeni Wallenstrålen haltuun. Tehdasrakennukset olivat kivestä. Puserretun ja kierretyn tupakan valmistusta varten oli tehtaassa yksi kehruupöytä, jonka ääressä työskenteli yksi kehrääjä, kolme renkiä ja kuusi poikaa. Lisäksi kuului kartuusilaitokseen nirhakone ja veitsi, joita hoiti työmestari ja kaksi renkiä. Tehdas teki ostoja muista Suomen kaupungeista, ulkomailta ja Venäjältä. Lisäksi Wallenstrålella oli myös Lyttylässä melkoinen tupakkamaa, josta vuosittain korjattiin noin 500 leiviskää tupakanlehtiä. Tehdas alkoi supistaa toimintaansa vähitellen ja muutaman huonon satovuoden tultua se lakkautettiin vuonna 1825.

Porilaisia laivoja kulki jo maailman kaikilla merillä, kuten esimerkiksi vuonna 1825 Wallenstrålen priki "Eurydice" matkasi Pernambicon kaupunkiin Brasiliaan. Ulkomailla kauppasuhteiden parantuessa vuonna 1826 Wallenstråle rakensi Lyttylässä suuren noin 200-lästisen laivan "Orion" ja lisäksi hän vuonna 1828 korvasi haaksirikkoutuneen "Wilhelmiinan" uudella 151-lästisellä "Bellona"-laivalla. Seuraavina vuosina laskettiin Lyttylän veistämöltä vesille fregatit 266-lästinen "Venus" vuonna 1829 ja 275-lästinen "Gloria" vuonna 1830, joista aluksista laivanvarustaja voi ylpeydellä sanoa, että ne olivat "suurimmat, jotka viime aikoina olivat lähteneet Itämeren satamista".

Kun vuonna 1826 Porin silloiseen satamaan Reposaarelle piti rakentaa uusi laituri eikä rahoitusta saatu kaupungissa millään järjestettyä, niin Wallenstråle tarjoutui lainaamaan tarvittavat varat, 20 000 seteliruplaa, ja uusi tarpeellinen laituri saatiin. Wallenstråle oli saavuttanut suurta arvostusta ja häntä pidettiin kaupungin varakkaimpana miehenä. Hän omisti puolet Noormarkun tehtaasta ja sen tiluksista, Lyttylän ratsutilan ja muita maatiloja maassa, itse kaupungissa seurahuonelaitoksen sekä useita taloja ja makasiineja. Tämän lisäksi hän harjoitti suurta laivanvarustustoimintaa ja metsätuotteiden maastavientiä.

Vuonna 1830 kapteeni Wallenstrålen nimissä olevat viisi suurempaa ja pienempää alusta eli yhteensä 971 lästiä olivat kolmannes koko kaupungin laivastosta. Tosin vuonna 1835 upposivat "Venus" ja "Orion", mutta väsymätön laivanvarustaja laski vesille Lyttylän veistämöltä vielä suuremmat koljot, 274-lästinen "Columbus" vuonna 1836 sekä vuonna 1838 vielä 350-lästinen "Castor" ja 326-lästinen "Pollux". Nyt vuonna 1838 Wallenstrålen laivanvarustustoiminta oli laajimmillaan ja hänellä oli merellä neljä laivaa ja yksi priki, yhteensä 1 363 lästiä. Näin ollen hän oli maamme toiseksi suurin laivanvarustaja ja Wallenstrålen omistama laiva "Castor" oli silloin maan suurin alus.

Myöhemmin Wallenstråle muutti takaisin Ruotsiin, sillä "Porin kaupungin historia"-teoksessa, painettu 1899, mainitaan hänen 85-vuotiaana vuonna 1856 asuvan Ruotsissa ja samana vuonna hän oli myös sanoutunut irti veroporvarioikeudestaan.

Amiraalikapteeni Fredrik Frans Wallenstråle kuoli 10.12.1857 ja hänen vaimonsa muutamaa päivää myöhemmin 20.12.1857, molemmat Ekebyssä Ruotsissa.

[muokkaa]