Fritz Arthur Juselius
Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
Fritz Arthur Juselius syntyi 13.6.1855 Porissa kauppias Carl Fredrik Juseliuksen (synt. 13.8.1820 Karkku, porvarioikeudet 1847) ja puolisonsa Amalia Josefina Gröneqvistin (synt. 1826, vihitty 25.2.1851) poikana. Isovanhemmat: Gabriel Erikinpoika Juselius ja Maria Johanna Forsström. Ylioppilas. Toimi kauppiaana Porissa. Vuorineuvos.
Alun perin Fritz Arthur Juseliuksesta piti tulla lääkäri. Opinnot olivat jo päässeet hyvään alkuun, kun isän odottamaton kuolema muutti suunnitelmat.Fritz Arthur perheen vanhimpana lapsena katsoi velvollisuudekseen jatkaa isänsä kauppaliikettä. Nuorelle miehelle ei isän puoti kauan riittänyt, vaan hän ryhtyi puutavarakauppiaaksi, jossa työssä hän toimeliaana ja synnynnäisenä liikemiehenä menestyi hyvin. Juseliuksen liikemiesura oli alkanut 22-vuotiaana vuonna 1877 ja hän hankki suuria omaisuuksia viemällä puuta Espanjaan, Englantiin ja Tanskaan. Hän matkusti paljon maailmalla luomassa uusia hyviä liikesuhteita. Fritz Arthur Juselius harjoitti hyvin laajaa puutavarakauppaa omistaen useita sahoja ja maatiloja.
Erityisen tärkeäksi katsottiin kaupungille ja myös koko maalle 1890-luvulla kauppaliike, jota herrat Fredrik Werner Petrell ja Fritz Arthur Juselius osaksi yhdessä harjoittivat. Kauppias Petrell harjoitti laajaa puutavaraliikettä ja oli aikoinaan maan suurimpia suolan tuojia. Petrellin kuoltua 9.5.1890 vain 47-vuotiaana tätä liikettä jatkoi Fritz Arthur Juselius, joka monilla matkoillaan Espanjaan oli edistänyt uusien liikeyhteyksien luomista erityisesti tämän maan kanssa.
Melkein kaikkien maamme läänien metsistä hakatun ja käsisahatun puutavaran vienti (vuonna 1893 yhteensä noin 18 000 standerttia) kulki kuitenkin enimmäkseen ulos muiden satamien kautta. Liikenimi F.A. Juselius ja Kumpp. piti työssä 1890-luvulla 10 kertaa enemmän työmiehiä metsissä kuin koko kaupunki 1820- ja 1830-luvuilla.
Fritz Arthur Juselius oli muutaman muun liikemiehen kanssa vuonna 1898 Porin Puuvillatehtaan perustajia ja hän toimi tehtaan hallituksen puheenjohtajana elämänsä loppuun asti.
Fritz Arthur oli avioitunut 16.11.1882 naapurin tytär Blenda Theresia Moliisin (synt. 6.5.1850 Pori, kuoli 9.7.1919) kanssa. Ensimmäinen tytär Thyra Theresia syntyi 13.3.1884, mutta kuoli jo viiden kuukauden ikäisenä. Hartaasti toivottu toinen tytär Sigrid Maria syntyi 17.5.1887. Avioliitto kuitenkin päättyi siihen aikaan harvinaiseen eroon ja Sigrid muutti äitinsä kanssa ensin Tukholmaan ja sitten Turkuun. Sitten Sigrid, isän lemmikki, sairastui tuhkarokkoon ja sen jälkitautiin. Isä oli jättänyt työnsä muiden hoitoon ja valvonut monta kuukautta tyttärensä sairasvuoteen vierellä. Silloinen lääketiede ei pystynyt Sigridia pelastamaan, vaan hän kuoli 11-vuotiaana 19.6.1898 Turussa. Lohduton isä Fritz Arthur Juselius rakennutti rakkaan Sigrid-tyttärensä muistoksi ja viimeiseksi lepopaikaksi Porin Käppärän hautausmaalle kauniin hautakappelin, Juseliuksen mausoleumin. Rakennustyö alkoi jo samana vuonna ja kappeli valmistui vuonna1903.
Fritz Arthur solmi toisen avioliittonsa vuonna 1897 parhaan ystävänsä ja liikekumppaninsa lesken Edith Augusta Petrellin (o.s. Hammar, synt. 28.4.1857 Turku) kanssa. Avioliitto oli onnellinen mutta lapseton. Edith Juselius kuoli 31.12.1916 Tukholmassa. Kolmannen avioliiton Fritz Arthur solmi paljon itseään nuoremman ruotsalaisen Berta Concordia Carlssonin (synt. 18.2.1887 Ruotsi) kanssa, joka kuitenkin kuoli jo 16.3.1923.
Ensimmäisen avioliiton päättyminen avioeroon, molempien lasten kuolemat ja sitten vielä puolisoiden syöpään menehtymiset aiheuttivat suunnatonta surua Juseliuksen elämään, jossa oli muuten niin paljon taloudellista menestystä. Mikään omaisuus ei pelastanut hänen rakkaitaan eikä silloinen lääketiede ollut riittävän kehittynyttä. Fritz Arthur Juselius olisi halunnut "poistaa maailman sairaudet" ja niinpä hän perusti 3.5.1927 Sigridin nimeä kantavan säätiön "Sigrid Juseliuksen säätiö", joka tukee lääketieteen tutkimustyötä ja on vieläkin Suomen varakkaimpia säätiöitä. Juselius joutui viettämään loput elämäänsä yksin työn ollessa hänelle tärkeimpänä.
Vuorineuvos Fritz Arthur Juselius kuoli 8.2.1930 ja hänet haudattiin Juseliuksen mausoleumiin lähelle Sigrid-tytärtään. Edith- ja Berta-puolisoiden haudat ovat mausoleumin aidatun pihan puolella. Fritz Arthur Juseliuksen muistolaatta kiinnitettiin vuonna 1961 Yrjönkatu 7:n porttikäytävään Porissa.
Lähde
- Porin kaupungin historia, painettu 1899
- vanhoja lehtiartikkeleita
