Kirjurinluoto

Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kirjurinluoto (vanhalta nimeltään Skrifvarholmen) on tunnettu mm. jazzfestivaalien konserttipuistona jo vuodesta 1966 ja sijaitsee Etelärantaa vastapäätä Kokemäenjoen toisella puolella. Kesäisin Kirjurinluotoon pääsee Taavi-siltaa pitkin. Kirjuriin pääsee myös pitkin Raumansiltaa tai käyttämällä Pormestarinsilta nimistä kävelysiltaa Pormestarinluodosta. Aikaisemmin joen yli kuljettiin talviaikaan jäitä pitkin ja kesäisin veneillä ja losseilla. Kirjurinluotoon pääsee tutustumaan myös kaupunkijuna Porittaren kyydissä. Luodolla järjestetään RMJ festivaalit ensimmäisen kerran vuoden 2008 juhannuksena.

Pinta-alaa luodolla on noin 25 ha. Pori Jazzien konsertteja on järjestetty Kirjurinluodon lokkilavalla ja Delta-areenalla. Kirjurinluodolla on myös uimaranta. Kirjurissa on ollut uimalaitokset myös aikaisemmin, 50-luvulla Kirjurinluodon kärjessä ja Aittaluodossa. Luoto on kokonaisuudessaan hoidettua vehmasta puistoa, kukkasineen, pensaineen, koristekasveineen ja käytävineen. Luodon kärjessä olevan suihkulähteen vesi suihkuaa 17 m:n korkeuteen.

Kirjurinluotoon kiinteästi liittyvässä Raatimiehenluodossa on pienoisgolfkeskus, jossa on golfratoja sisällä sekä ulkona kansainväliset mitat täyttävä rata. Hanhiluodossa on kaupungin puutarha, Hanhipuisto - koko perheen näyttelypuisto ja Satakunnan Vihertietokeskus.

Kirjuriluodon uudessa palvelurakennuksessa oleva kahvio.
Suurenna
Kirjuriluodon uudessa palvelurakennuksessa oleva kahvio.

Kirjuriluodon uudessa palvelurakennuksessa on info-piste, wc:t, kahvila ja lastenhoitohuone. Lastenystävä Viksu Mustavaris seikkailee puistossa kesäaikaan päivittäin. Leikkipuistoissa riittää tekemistä niin pienemmille kuin isommillekin. Hiekkainen uimaranta houkuttaa uimaan ja kesäravintola tarjoaa purtavaa isompaan ja pienempään nälkään. Konserttipuisto Kirjurinluoto Arenalla pidetään Pori Jazzien Kirjuriluodon konsertit. Alueelta löytyy lisäksi opastettuja luontopolkuja sekä nuotiopaikkoja.

Sisällysluettelo

Historiaa

Vuonna 1573 saari kuului kaupunginnotariukselle palkkaetuina ja sitä kutsuttiin Kylän kriivarinluodoksi eli Kriivarinluodoksi. Ruotsinkielinen virallinen nimi oli Skrifvarholmen. Myöhemmin nimitys on muuttunut Kirjurinluodoksi, porilaisten "Kirjuriksi". Luodot olivat aiemmin veden peitossa ja vielä 1800-luvun alkupuolella vetisiä niittyjä. Maa oli kosteaa ja raskasta ja otettiin varsinaisesti viljelyskäyttöön 1900-luvun puolella. Maa on noussut lähes kolme metriä kaupungin syntymisen jälkeen, ja merenranta on paennut kahdenkymmenenviiden kilometrin päähän. Alue on silti yhä alavaa ja nollatasossa merenpinnan kanssa. Luotojen alue oli aikoinaan virkamiesten nautinta-aluetta, tietynlainen palkanlisä. Se näkyy edelleen nimissä: Kirjurinluoto, Raatimiehenluoto, Pormestarinluoto.

Kirjurinluodossa on ollut ulkoilmanäyttämö jo ainakin 1920-luvulta alkaen. Porin ensimmäinen kesäteatteriesitys pidettiin ko. näyttämöllä 20.8.1921. Tästä näytelmästä - F. A. Dahlgrenin Vermlantilaisia - alkoi myös Siiri Angerkosken (os. Palmu) näyttelijän ura. Siiri Angerkoski muistettaneen parhaiten Pekka Puupää -elokuvien Justiinan roolista.

Nähtävyyksiä, palveluita ja yrityksiä

lisäksi kesäravintola, hiekkainen uimaranta, luontopolku ja kesäteatteri.

Kuvia Kirjurinluodon kaupunginosasta

Lisää aiheesta




Henkilökohtaiset työkalut
Porilaiset.com