Mikko Elo
Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
Mikko Juhani Elo (s. 26. huhtikuuta 1943, Pori) on porilainen poliitikko. Puoluetaustaltaan Elo on sosiaalidemokraatti. Hän on ollut kansanedustajana vuosina 1979–1991 ja 1995–2007. Porin kaupunginvaltuustossa Elo on ollut vuodesta 1973, sekä valtuuston puheenjohtajana vuosina 1985–1991. Porin kaupunginhallituksessa hän on toiminut vuosina 1977–1980. Sotilasarvoltaan hän on kersantti. Vuonna 2005 Elo suututti monet kannattajansa lausunnollaan, jonka mukaan "kansanedustajan työstä saa sellaista juoksupojan palkkaa". Kommenttia pidettiin varsin erikoisena, varsinkin kun lausujana oli sosialistipoliitikko.
Elo on saanut kyseenalaista mainetta myös sijoittajana. Arvopaperikeskuksen sisäpiirirekisterin Netsire -palvelun mukaan Elo teki heinäkuussa 2004 kolme kauppaa Kemiran osakkeilla. Kemiran sisäpiiriläiset eivät saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla 30 vuorokauden aikana ennen yhtiön osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julkaisemista. Ongelmallisiksi Elon Kemira-kaupat teki se, että hänet valittiin Kemiran hallintoneuvostoon keväällä 2004.
Elo on toiminut Porin kaupunginvaltuutettuna 1973–1992 ja 2001. Valtuuston puheenjohtajana hän toimi 1985–1991.
Elo teki feniksmäisen paluun porilaisen kunnallispolitiikan huipulle, kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi, värikkäiden sos.dem. toveriseurojen sisäisten taistojen jälkeen alkukesästä 2007.
