Teatteri
Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
Porin teatterirakennus valmistui vuoden 1884 lopulla. Ensimmäiset vakavat ajatukset, että kaupunkiin pitäisi rakentaa oikea teatteritalo oli esitetty jo vuonna 1862, joten runsaat 20 vuotta ehti kulua sanoista tekoihin. Porin Teatteri on Suomen vanhin suomenkielinen teatteri.
Historia
Vuonna 1862 oli Porissa syntynyt ajatus oikean teatteritalon rakentamisesta. Jo hyvin varhain oli täällä päästy osalliseksi teatterielämästä, koska ulkomaisia teatteriseurueita oli saapunut meritse. Teatteri toimi 1860-luvulla harrastelijavoimin Hotelli Otavan yläsalissa. Varsinainen suomalainen teatteri toiminta alkoi, kun helsinkiläinen teatteri (myöhemmin Kansallisteatteri) antoi juhlallisen ensiesityksensä 13.10.1872 Otavassa.
Marraskuussa 1882 hyväksyttiin vihdoin ruotsalaisen J.E. Stenbergin teatteritalon piirustukset ja rakennuttajana toimi 28.3.1882 perustettu Porin Teatteritalo-osakeyhtiö. Talo rakennettiin ruotsalaisvoimin. Porin teatterin rakennutti osakeyhtiö, jonka osakkaina ja keskeisinä puuhamiehinä olivat konsuli Wilhelm Rosenlew, kauppias Martin, pormestari Edvard Molander ja apteekkari Robert Junnelius. Koristelun ja esiripun suunnitteli tukholmalainen Carl Grabow. Taloon tuli sähkövalokin, joka oli siihen aikaan erittäin harvinaista. Lontoolainen yhtymä asensi 86 hehkulampun valaistuksen. Tukholmalainen kuvanveistäjä Nerpin valmisti 30-lamppuisen kattokruunun.
Teatteritalo valmistui vuonna 1884. Muutaman vuoden päästä lisätilana rakennettiin itäseinälle Stenbergin suunnittelema parveke ja pylväikkö sekä vielä ulkorakennus. Myöhemmin arkkitehti August Krook suunnitteli parvekkeen katon ja lasiverannan.
