Reposaaren VPK talo
Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
Reposaaren VPK:n talo on valmistunut vuonna 1901 ja sijaitsee Kirkkokadun ja Amiraalinkadun kulmassa Reposaarella. Talossa on pidetty tanssiaisia, toiminta- ja harjoitusiltoja sekä perhejuhlia. Samalla tontilla on nykyisin kalustohuone, autotallit, sauna-pesutilat ja kokoustilat.
Historia
Kun Reposaaren Höyrysaha aloitti toimintansa vuonna 1870-luvulla, tuli palovaaran vuoksi tarve saada saarelle oma palokunta. Lopulta joukko saarelaisia kokoontui Reposaaren Hotelliin ja päätti perustaa Reposaaren Vapaaehtoisen Palokunnan 11.4.1891, joka katsotaan palokunnan perustamispäiväksi. Porin kaupunki rakennutti jo vuonna 1892 poliisilaitoksen pihaan ruiskuhuoneen, jonne siirrettiin satamakonttorin makasiinista kaupungin vuosina 1881 ja 1890 ostamat kannettavat käsikäyttöiset paloruiskut.
Palokalustolle oli siis tilat, mutta palokunnan kokoontumiset pidettiin Reposaaren Hotellissa. Siellä ei kuitenkaan ollut tiloja harjoitusten ja mahdollisten näytelmätilaisuuksien pitoon, siis tarvittiin oma talo. Vuonna 1896 aloitettiin varojen kerääminen VPK-talon rakennusrahastoon järjestämällä arpajaiset. Vuosikokouksessa 27.3.1897 perustettiin toimikunta, jonka ensimmäisenä tehtävänä oli hankkia takausmiehet rakennuslainan saamiseksi. Kaupunginvaltuusto päätti 10.3.1898 luovuttaa vuokravapaasti tontin palokunnalle talon rakentamista varten.
Kirkkokadun ja Amiraalinkadun kulmaan aloitettiin kivijalan teko kiilatuista luonnonkivistä vuonna 1898 ja työ saatiin valmiiksi seuraavan vuoden 1899 alussa. Varsinainen rakennusurakka annettiin urakoitsija Farsenille sekä maalaus- ja sisustustyöt maalari Lehtiselle. Porin Säästöpankki antoi kiinnelainan. Arkkitehti J. Nordstrand laati piirustukset ja maistraatti hyväksyi 12.6.1899 rakennussuunnitelman. Talo tehtäisiin kokonaan hirrestä ja vuorattaisiin ulko- ja sisäpuolelta laudoituksella. Rakennustyöt oli jo aloitettu heti kivijalan valmistuttua ja 12.2.1901 talo oli valmis. Juhlasalin yhteydessä oli pieni näyttämö, jonka takana pukeutumishuone sekä lisäksi pieni kahvilahuone, eteistilat ja vahtimestarin asunto.
Rakennuksen ikimuistoisiksi muodostuneet vihkiäiset pidettiin suurin juhlallisuuksin. Vieraita oli noin 500 henkeä, sahan työväkikin oli saanut vapaapäivän tilaisuutta varten. Kun arvokas ja monipuolinen ohjelma oli saatu päätökseen ja tanssin piti alkaa, juoksi sisään poliisi viheltäen pilliinsä ja huutaen tulen olevan irti. Yleiseltä pakokauhulta sentään vältyttiin ja juhlaväki saatiin rauhallisesti poistumaan talosta. Ulkona heitä sitten kohtasi pelottava näky, sillä koko saha paloi tulimerenä. Palokunta joutui suoraan juhlasta sammutustöihin, suojelemaan lautatarhaa ja muita rakennuksia, jossa työssä onnistuttiinkin.
VPK:n talossa alettiin pitää iltamia, tanssiaisia, voimistelu-, paini- ja harjoitusiltoja sekä muita juhlia. Taloa on vuosien mittaan korjattu ja kunnostettu, joten se on pysynyt toimivana keskuspaikkana, joka vaikuttaa edelleen Reposaaren ja lähiseudun elämään.
Lähde
- Reposaaren VPK:n 100-vuotishistoriikki
