Reposaaren konepaja

Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Reposaaren konepajaa. Porin konepajasta on myös artikkeli.

Reposaaren konepaja eli Reposaaren moottoritehdas perustettiin vuonna 1916, yrityksen alkuunpanijana toimi reposaarelainen A. Vilén ja osakkaina oli joukko reposaarelaisia liikemiehiä. Sodan jälkeen moottoritehdas meni kuitenkin konkurssiin jo vuonna 1920. Sitten yhtiö huutokaupattiin Reposaaren höyrysahalle vuonna 1923. Myöhemmin kauppaneuvos Werner Hacklin osti yhtiön ja nimi muuttui Reposaaren konepajaksi.

Konepajatoiminta alkoi ja vuoden 1945 jälkeen tuli lisäksi myös laivanrakennustelakka. Yhtiöstä tuli vuonna 1950 itsenäinen osakeyhtiö.

Suomen valtiolle syksyllä 1944 määrätyt 300 miljoonan kultadollarin suuruiset sotakorvaukset työllistivät konepajaa merkittävästi, koska Neuvostoliitto vaati kolmanneksen korvauksista uusina laivoina. Viimeinen sotakorvausproomu luovutettiin 26.6.1952. Reposaaren konepajalla valmistettiin 30 sodanjälkeisen vuoden aikana yhteensä 152 alusta. Uusien laivojen lisäksi siellä myös korjattiin aluksia sekä valmistettiin öljysäiliöitä Nesteelle ja Skanoilille.

Tilauskilpailu kiristyi 1960-luvulla ja seurauksena oli 25.11.1974 fuusio Rauma-Repolaan, joka alkoi keskittää työt Mäntyluotoon 1975. Rauma-Repola myi koko Reposaaren konepajan kiinteistöineen, laitteineen ja vuokraoikeuksineen Kuunari Koivisto-säätiölle 1988.

Nyt Kuunari Koivisto-säätiön omaisuus on siirretty pois ja konepaja-alueen rakennukset purettu lukuunottamatta portilla sijainnutta vahtikoppia. Vuonna 2007 alkaa uuden asemakaavan mukaisten ympärivuotisten loma-asuntojen ja mökkien rakentaminen vuoden 2008 loma-asuntomessuille.

Henkilökohtaiset työkalut
Porilaiset.com