Sampola

Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sampola
47. kaupunginosa
Suuralue Itä-Pori
Osa-alueet -
Väkiluku 2 650
Postinumero 28370
Seurakunta Teljän seurakunta

Sampola on Itä-Porissa sijaitseva Porin 47 kaupunginosa joka koostuu lähinnä 7-kerroksisista 70-luvulla rakennetuista kerrostaloista. Asukkaita Sampolassa oli vuonna 2005 2650. Kun Sampolaan valmistui 1970-luvulla massiivisia kerrostaloja ja muutamaan kortteliin omakotitaloja, alueella oli jo tuhansia asukkaita. Palveluja alkoi ilmaantui pikkuhiljaa, ja muutamassa vuodessa sampolalaisilla oli lähes kaikkea. 70-luvun lopulla valmistui Sampolan palvelukeskus, jossa oli 90-luvulle asti paljon palveluita, mm. poliisi, kaksi kauppaa, pankki, kaksi ravintolaa yms. Kun viisivaiheinen rakennusprojekti päättyi, Sampola oli kuin kaupunki kaupungissa.

Nyt jo kultaiseen keski-ikään ehtinyt Sampolan kaupunginosa on kärsinyt tietynlaisesta maineestaan läpi vuosien. Arkkitehtonisesti ankeahkon näköisen alueen ihmiset on mielletty samanlaisiksi. Sampola oli 70-luvulla yksi Suomen suurimmista lähiörakentamisen kohteista. Sampola on monen mielessä pelkkä kivikylä ja korkeat kerrostalot. Sampolaan kuuluu kuitenkin myös omakotialue, arabikyläksikin sanottu, jota kaikki eivät miellä Sampolaan kuuluvaksi. Arabikylä-nimitys tulee talojen tasakatoista, Vanhallakoivistolla taas on Intiaanikylä. Tasakatot ovat kylläkin nykyään muuttuneet paljolti harjakatoiksi.

Aluksi Sampolassa oli paljon lapsiperheitä. Nykyään Sampolaa pidetään vanhusten lähiönä, vaikkakaan se ei kerro koko totuutta. Se on kuitenkin totta, että Sampolan väestö on alkuajoista vanhentunut, suorastaan keski-ikäistynyt. Lapset ovat lähteneet muualle ja vanhemmat jääneet.

Sisällysluettelo

Sampolan palvelut

Yksityiset

Julkiset palvelut:

Sampolasta kadonneita:

  • Posti
  • Pankki
  • Kioski (R-kioski)
  • Otto-automaatti

Rakennuksia

Naapurikaupunginosat

Kuvia Sampolan kaupunginosasta


Lähteet

  • Satakunnan Kansa



Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Pori-tietoa laajentamalla artikkelia.


Henkilökohtaiset työkalut
Porilaiset.com