Tuulivoimalat

Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista

Uudelleenohjattu sivulta Tuulipuisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva tuulivoimalasta merimestan näköalatasanteelta.
Suurenna
Kuva tuulivoimalasta merimestan näköalatasanteelta.

Tuulivoimalat Porissa sijaitsevat meren rannalla Reposaaren ympäristössä. Pengertiellä sijaitsee 5 voimalaa, joista uusin on rakennettu vuoden 2007 kesäkuussa. Reposaarella on 2 voimalaa sekä Tahkoluodossa 6 myllyä. Tuulipuiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1999, ensimmäinen tuulivoimala (tuulia) saatiin Reposaaren aallonmurtajalle kuitenkin jo 90-luvun alussa. Tuulipuisto koostuu kahdeksasta 1 MW:n, yhdestä 2 MW:n laitoksesta ja kahdesta 3MW:n laitoksesta Porin voimalat olivat aikanaan ensimmäiset megawattiluokan yksiköt Suomessa. Hyötytuulivoimalat on rakennettu suomalais-tanskalaisin voimin. Tuulivoimalat on valmistettu Tanskassa, mutta kotimaisuusaste on yli 50%. Laitosten generaattorit, muuntajat ja runkorakenteet ovat kotimaisia. Lisäksi osa Porin voimaloista on varustettu kotimaisella jäänestojärjestelmällä.

Tuotanto

Tuulipuiston vuotuinen sähköntuotanto on noin 25 GWh, joka vastaa noin 12 000 kerrostalokaksion vuotuista sähkönkulutusta. Pori on tuuliolosuhteiltaan erittäin edullinen alue. Tällä alueella sijaitsevat tuulivoimalat sijoittuvat terävimpään kärkeen Suomen tuulivoimaloiden tuotantotilastoissa. Alueen keskituulennopeus on 7,2 m/s.

Lisää aiheesta

Henkilökohtaiset työkalut
Porilaiset.com