Vanhakoivisto
Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
| Vanhakoivisto 43. kaupunginosa | |
| | |
| Suuralue | Itä-Pori |
| Osa-alueet | - |
| Väkiluku | 2 430 |
| Postinumero | 28360 |
| Seurakunta | Teljän seurakunta |
Vanhakoiviston asutus on melko vanhaa, esim. vanhempaa kuin Uudenkoiviston. Vanhakoivistolla on 2 430 asukasta ja noin 1000 taloutta. Viime vuosisadan vaihteen aikoihin alue oli vielä syrjäkylä Ulvilan länsiosassa. Alue kuului Koiviston kartanon maihin, joista loput jaettiin 1910 kolmeen osaan, Kartano, Harmaalinna ja Latokartano, josta viimeksimainitusta muodostui Koiviston kylä. Alueella asui pääosin torppareita. Nämä elivät tavallisimmin maanviljelyksen varassa ja kävivät taksvärkissä taloissa. Niin sanotut mäkitupalaiset kävivät toissä tehtaissa ja viljelivät pieniä palstoja sivutyönään. Alkunsa nimi Vanhakoivisto sai opettaja Jussi Elovainion ehdotuksesta 1920-luvulla, jolloin nimen Uusikoivisto käyttöönotto alkoi tuottaa hankaluuksia postinkululle. Vanhakoivistolla toimi vuosisadan alkupuolella Vanhankoiviston työväenyhdistys ry, jonka talon nimi oli Onnela. Se rakennettiin vuoden 1917 jälkeen. Sotien aikana saksalaiset sotilaat asuttivat Onnelaa. Onnelassa oli vilkasta toimintaa aina 1960-luvulle asti, mutta sitten kaupunki laajeni ja vuonna 1971 Onnela myytiin Porin kaupungille. Tälle tontille rakennettiin entinen SEO, joka on nykyään St1. Vanhakoivistolla toimii nykyään vilkkaasti Vanhankoiviston pienkiinteistöyhdistys.
Sisällysluettelo |
Palveluita ennen
Onni Heini aloitti kauppiastoimintansa Vanhakoivistolla jatkamalla Raeahon Vilhon 1940-luvulla perustamassa kaupassa elintarvikemyyntiä. Tämä kauppa sijaitsi Vanhakoivistontien, Palokunnantien ja Rasituksentien risteyksessä. Vastapäätä, Vanhakoivistontien toisella puolen oli Havun Paperi- ja kemikalioliike. Toisen kauppansa, nimeltään Heinin valinta Onni perusti Vanhakoivistolle vuonna 1958. Se sijaitsi Vanhakoivistontiellä samassa talossa, jossa oli myös posti, myöhemmin siinä oli tunnettu Tynnyri-baari. Entisen Apila-baarin tiloissa oli vuonna 1950 perustettu Satakunnan Osuusteurastamon kauppa, jonka huonoon kuntoon päässeet tilat Kerttu Peltonen kunnosti ostaessaan liikkeen vuonna 1959. Samassa kiinteistössä toimi myös apteekki jonkin aikaa. Pelkästään Vanhakoivistontien varrella oli aikoinaan seitsemän kauppaa. Puhelinta hyödynnettiin soittamalla kauppaan ja tilaamalla ostokset. Sen jälkeen tavarat kerättiin kaupassa kokoon ja toimitettiin tilaajan kotiin. Kauppojen myyjät kävivät joskus myös sellaisten vanhojen ihmisten asioilla, jotka eivät itse aina jaksaneet käydä kaupoissa. Joskus vuoden 1972 tienoilla tuli oluen myynti kaupassa sallituksi. Siitähän eivät kaikki pitäneet. Heinin valinta lopetti vuonna 1972. Pikku hiljaa muutkin myymälät lopettivat kun suuret kaupat alkoivat viedä asiakkaita. 50- ja 60-luku olivat kioskien kulta-aikaa, ennen R-kioskien "ylivaltaa". Vanhakoivistollakin niitä oli muutamia, mm. "Liisan" kioski Lammin Manun pyöräkorjaamon vieressä ja Stefaniuksen "Mamin" kioski terasseineen Kansan kaupan vieressä.
Muita Vanhakoiviston entisiä palveluita:
- Lepistön kauppa 1930-luvulla
- Osuusliike Kansa
- Aimo Renforsin ruoka- ja sekatavarakauppa
- Heikki Elorannan kauppa, joissa tiloissa myöhemmin mm. Valinta Hyvärinen
- Mini-Market Aarnintiellä
- Anna-Liisa Jorman kauppa
- Rouhikon kauppa
- Tikkulan pyörä ent. Lammin Pyöräkorjaamo
- Maalikauppa
- Havun Paperi- ja Kemikalioliike
- Heinin valinta
- Kierrätyskeskus joka toimi vanhoissa Vanhakoiviston koulun tiloissa
- Laakson autoliike
- Huoltoasema Seo
- pizzeria Galvados ent. Rouhikon kauppa
- Tynnyribaari
- kyläseppä Osku Mäkelä
Nykyisiä palveluita
- Apteekki
- R-kioski
- Osuuspankki
- Pub
- St1
- Autokorjaamo Juhola
- Päiväkoti Taikurinhattu
- Vanhainkoti Himmeli
Aiheesta muualla
Lähteet
- Prankkori Prunnil, Vanhakoiviston pienkiinteistöyhdistys ry:n julkaisu
| Linna | Teljä | Malminpää | Karhunpää | Itätulli | Päärnäinen | Aittaluoto | Isosanta | Riihiketo | Tiilinummi | Tiilimäki | Uusikoivisto | Kuninkaanhaka | Herralahti | Tupala | Koivula | Kalaholma | Isojoenranta | Sunniemenranta | Koivistonluoto | Karjaranta | Käppärä | Musa | Tikkula | Vähärauma | Liinaharja | Liikastenmäki | Tuorsniemi | Pietniemi | Ulasoori | Leppäkorpi | Isomäki | Tiiliruukki | Kyläsaari | Uusiniitty | Pihlava | Rieskala | Metsämaa | Enäjärvi | Harmaalinna | Kartano | Impola | Vanhakoivisto | Väinölä | Metallinkylä | Mikkola | Sampola | Paratiisinmäki | Luotsinmäki | Murtosenmutka | Ruosniemi | Toejoki | Pormestarinluoto | Hyvelänviiki| Lotskeri| Hyvelä | Kirjurinluoto | Hanhiluoto | Hevosluoto | Yyteri | Kaanaa | Uniluoto | Karhuluoto | Herrainpäivät | Mäntyluoto | Kirrinsanta | Kaanaankorpi | Huvilaranta | Viikinäinen | Raatimiehenluoto | Reposaari | Parkkiluoto | Tahkoluoto| Isokatava | Vähäkatava | Tyltty | Lukkarinsanta | Tuulikylä |
