Linnakepuisto
Reposaaren Linnakepuisto sijaitsee Reposaaren takarannalla lähellä Junnilaa. Reposaaren merisuojeluskunnan rannikkopatteri, joka linnake oli alun alkujaan, rakennettiin vuonna 1935 vapaaehtoisena maanpuolustustyönä. Perustamispäiväksi on merkitty 4.10. 1935. Tähystystorni rakennettiin seuraavana vuonna. Patterin kustansi kauppaneuvos Werner Hacklin. Patterin päätehtävänä oli sataman ja Porin kaupungin suojaaminen. Linnakepuisto on ollut käytössä viimeksi vuonna 1944. Se lopetti toimintansa välirauhansopimuksen jälkeen 1944 syksyllä.
Puolustusvoimat luopui Reposaaren linnakkeesta 1960-luvun alkupuolella. 1970-luvulla reposaarelaiset tekivät ensimmäisiä ehdotuksia siitä, että alue entistettäisiin museoksi. Alueen raivaustyöt aloitettiin vuoden 1992 alussa, ja linnaketta alettiin entistää vuonna 1993. Avajaiset vietettiin syksyllä 1995. Reposaaren linnakepuisto on Suomessa ainoita paikkoja, jossa rannikkopatteriston äärelle pääsee autolla.