Porin suomalainen yhteislyseo
Porin suomalainen Yhteislyseo on perustettu vuonna 1926. Nykyisin koulu sijaitsee Riihikedon kaupunginosassa Tasavallankadun ja Koulukadun kulmassa.
Koulun historiaa vuosikymmenten varrelta
Porin suomalaisen Yhteislyseon varsinaisena alullepanijana toimi Suomalaisen Naisliiton ompeluseura 1920-luvulla. Kaupunkilaiset ja ympäröivän maaseudun asukkaat olivat jo pitkään olleet huolestuneita lasten koulunkäyntimahdollisuuksista. Porin Lyseoon ja Porin Tyttökouluun eivät mahtuneet läheskään kaikki sinne pyrkivät. Uuden koulun tarve oli ilmeinen. Paras vaihtoehto olisi tytöille ja pojille perustettava yhteiskoulu, ettei tarvitsisi tehdä kahta koulua. Asiasta kirjoitettiin lehdissä vuosia ja vihdoin tarmokas rouva Weera Wirtanen, myöhemmin Rautoja, päätti tarttua asiaan laittaen omalla kustannuksellaan Satakunnan Kansa-lehteen ilmoituksen, jossa kutsui saapumaan Suomalaisen Naisliiton huoneistoon Annankadulle keskustelemaan asiasta kaikki, jotka haluavat Poriin suomalaista yhteiskoulua. Kokoontumiskutsua noudatti seitsemän naista ja saman verran miehiä. Keskustelun tuloksena päätettiin perustaa yhteiskasvatuksen pohjalle uusi koulu, Porin Suomalainen Yhteislyseo, ensin viisiluokkaiseksi suunniteltuna. Perustettiin osakeyhtiö johtokuntineen kouluhanketta toteuttamaan sekä sen toimintaa tukemaan kannatusyhdistys ja ompeluseura. Yli 20 vuoden ajan ompeluseura keräsi melkoisia summia rahaa koulun ylläpitämiseen järjestämällä mm. myyjäisiä, joissa erityisen suosittuja olivat myytävät leivät ja villasukat.
Kun PSYL alkoi toimintansa 1.9.1926 ensin vuokralaisena Suomalaisen Naisliiton talossa, Annankatu 11, oli ensimmäisellä luokalla 42 oppilasta ja ensimmäisenä rehtorina toimi pastori Samuli Huttunen. Annankadulta koulu siirtyi jo seuraavana vuonna nykyisen Iso Karhun paikalla sijainneeseen Linnankadun kansakoulun taloon vuodeksi ja sitten vuonna 1928 Kokemäenjoen pohjoispuolelle ns. Sofiankoululle eli entisen puuvillatehtaan pääkonttorin paikalla olleeseen rakennukseen. Monen oppilaan koulumatka piteni, mutta joen turvallisen ylityksen sentään mahdollisti Porin ensimmäinen kiinteä rautasilta. Uuden sillan oli vihkinyt käyttöön 26.9.1926 presidentti Lauri Kristian Relander ja se oli tehty korvaamaan vanha Charlotta-ponttoonisilta.
Sofiankoulussa aloitettiin jo lukuvuonna 1928-1929 uranuurtajana koko maassa kouluruokailu, jolloin oppilaat saivat joka päivä puuro- ja maitoannokset, leivät tuotiin kotoa. Tältä ajalta juontaa koulun saama lempinimi "Vellilä".
PSYL sai jo lukuvuonna 1930-1931 luvan antaa opetusta 8. vuosiluokkaan asti, jolloin koulusta tuli yliopistoon johtava koulu. Ensimmäisissä ylioppilaskirjoituksissa vuonna 1934 oli 12 kirjoittajaa.
Alusta asti oli ollut tarkoituksena saada oma koulurakennus, niinpä kaupungilta anottiin ja saatiin tontti Riihikedon kaupunginosasta kaupungin laidalta. Oma suuri koulurakennus valmistui niin, että tammikuussa 1935 voitiin aloittaa toiminta uusissa omissa tiloissa. Koulu sijaitsi silloisen Kauppakadun, nykyisen Tasavallankadun, varrella lähellä Cygnaeuksen koulua.
Sota-aikana koulurakennus toimi sotasairaalana ja oli puolustusvoimien käytössä vahingoittuen Porin pommituksissa jonkin verran. Koulunkäyntiäkin yritettiin jatkaa mahdollisuuksien mukaan, mutta esimerkiksi pari vuosiluokkaa pääsi ylioppilaaksi ilman ylioppilaskirjoituksia, kun niitä ei pystytty järjestämään. Opettajia ja oppilaita oli rintamalla nuorempien koululaisten osallistuessa lähiseudun tiloilla maataloustöihin. Sodassa kaatuneitten nimet juhlasalin muistotauluissa kertovat vieläkin noista vaikeista ajoista.
Sodan jälkeen koulun oppilasmäärän kasvaessa ennen niin avarat tilat tulivat ahtaiksi ja syksyllä 1957 valmistui ensimmäinen laajennusosa, Etelä- eli E-siipi, jossa on 17 luokkahuonetta. Seuraava laajennus, ns. Uusi puoli eli U-osa, valmistui lukuvuoden 1964 alussa ja siihen kuuluu iso juhlasali, erikoisluokkia ja ruokala. Tämä laajennus jätti alleen perinteikkään vanhan pääoven, jolloin aiemmin vain opettajien käytössä olleesta "pyöreästä" kulmaovesta tuli koulun pääovi. Vuosina 1979-1982 tehtiin rakennuksessa vielä suurimittainen remontti.
PSYL:n nimi muuttui peruskouluun siirtymisen yhteydessä vuosiksi 1974-1993 ja siitä tuli Riihikedon koulu (yläaste) ja Riihikedon lukio. Koulun Senioriyhdistyksen (perustettu 9.10.1991) aloitteesta vanha kunnianarvoisa nimi palautettiin 1.8.1993 käyttöön.
Porin suomalainen Yhteislyseo oli vuonna 1969 Suomen suurin koulu. Koulu oli suurimmillaan lukuvuonna 1966-1967 oppilaiden määrän ollessa 1 359 oppilasta.
Lukiossa on ollut enimmillään 152 ylioppilaskokelasta lukuvuonna 1972-1973. Lukio, jossa vanhojen PSYL:n perinteiden mukaisesti oli ollut vahva matemaattis-luonnontieteellinen painotus, sai luvan luonnontieteelliseen kokeiluun 1989 ja sitten 1994 luonnontieteellisen erikoislukion aseman. Osa oppilaista suorittaa erikoislukion tavallisena lukiona. PSYL:n lukio kuuluu maamme suurien lukioiden joukkoon.
PSYL.n koulu on myös erityisasemassa, koska kaupungin yläkoulun musiikkiluokka vuonna 1981, kuvaamataidon luokka 1995 ja lisäksi A-ranskan opiskelijat siirtyivät sinne kadun toiselta puolen Cygnaeuksen koulusta. Tällä on positiivinen vaikutuksensa koulun juhlien sekä kulttuuri- ja muun toiminnan monipuolisuuteen.
PSYL on säilyttänyt entisaikojen perinteitä ja niinpä edelleen penkinpainajaisiin tytöt pukeutuvat hienoihin vanhanajan pitkiin juhla-asuihin, pojat frakkeihin silinterihattuineen ja tanssitaan arvokkaasti poloneesia, kuten aina ennenkin koulun penkinpainajaisissa.
Kun PSYL vietti 70-vuotisjuhlaansa vuonna 1996, julkaistiin entisen oppilaan ja liikunnanopettajan Nina Erikssonin kokoama 377-sivuinen teos "Porin Suomalainen Yhteislyseo - 70 muistojen vuotta 1926-1996", josta kuvien ja muisteloiden lisäksi löytyy pitkä nimiluettelo kaikista tuona aikana koulua käyneistä.
Koulun rehtoreita
- Samuli Huttunen 1926-1929
- Eero Hietikko 1929-1935
- Viljo Heinonen 1935-1969
- Into Merilehti 1969-1974 PSYL ja 1974-1990 Riihikedon lukio
- Mauri Jaakonsaari 1974-1993 Riihikedon koulu (yläaste) ja 1993 alkaen PSYL
- Heikki Öhberg 1990-1993 Riihikedon lukio ja 1993 alkaen PSYL:n lukio
Nykyisin (2007) PSYL:n rehtorina on Asko Virta ja PSYL:n lukiossa rehtori Kari Mäntylä.
Lähde
- Porin Suomalainen Yhteislyseo - 70 muistojen vuotta
- PSYL:n internetsivut