Sunniemenranta

Pori-tieto - vapaa sanakirja Porista
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sunniemenranta
19. kaupunginosa
Ei vielä.gif
Suuralue Itä-Pori
Osa-alueet -
Väkiluku 103
Postinumero  ?
Seurakunta Keski-Porin seurakunta

Sunniemenranta sijaitsee Porin Isojoenrannalla kokemäenjoenjoen rannassa, johon Sunniemen kartanon pellot yltävät. Alue on haja-asutusaluetta aivan Ulvilan rajan tuntumassa. Ranta oli vielä 1960-luvulle saakka hiekkarantaa, jossa paikalliset asukkaat kävivät uimassa.


Suomen suurin kala on saatu Sunniemenrannasta

Sunniemenrannassa oli 1900-luvun alussa nuotanvetopaikka, jonka oli vuokrannut itselleen Sunniemen kartanon torppari Leino. Yleisimmät saaliskalat olivat lohi ja siika, jotka myytiin Porin kauppatorilla. Kalastaja Leinon suurin saalis on yhä Suomessa suurin pyydystetty kala, sillä vuonna 1914 nuottaan luultiin takertuneen uppotukki mutta rannan matalikossa tukki potki ja taisteli vastaan. "Tukki" osoittautuikin 152 kg painavaksi ja 248 cm pitkäksi sammeksi. Kala saatii hengiltä vasta rantavajasta löytyneellä rautakangella. Tarinan mukaan sammen kaviaarin tuotolla hankittiin parit taskukellot, polkupyörät ja kännit. Nykyäänkin Sunniemenrannan historista rannassa muistuttaa Sampikuja -niminen tie.




Henkilökohtaiset työkalut
Porilaiset.com